Maahanmuutto on osa avointa taloutta ja se tuo mukanaan avoimeen talouteen liittyvät edut ja haasteet. Maailman kehitys ja sivilisaatio on perustunut siihen että, ihmiset ovat aina lähteneet ”muille maille vieraille” etsimään parempaa elämää ja turvaa. Näin on nytkin, ja siksi maahanmuutolla on oltava realistiset pelisäännöt.
Maahanmuuttokriitikot ovat osin oikeassa sanoessaan, että maahanmuuton ongelmista on Suomessa vaiettu. Toisin kuin maahanmuuttokriitikot, minä en kuitenkaan pidä näiden haasteiden ratkomista mahdottomana. Nyt kuitenkin monien muiden tavoin mietin, mitä nykytilanne tarkoittaa Suomelle ja Suomen tulevaisuudelle.
Huomaan että tilanne rehellisesti v*tuttaa ihmisiä – monista eri syistä. Kriitikoita v*tuttavat maahantulijat ja maahanmuuton puolestapuhujat (”suvakit ja kukkahattutädit”) ja puolestapuhujaa v*tuttavat kriitikot (ja tietysti ”rasistit ja fasistit”).
Itse tulin turvapaikanhakijana Suomeen 22 vuotta sitten. Sen jälkeen olen ollut vastaanottokeskuksissa töissä noin 10 vuotta. Olen ollut mukana lakkauttamassa, perustamassa ja johtamassa näitä keskuksia. Voi ehkä jopa sanoa, että vuosien aikana rutinoiduin hoitamaan maahanmuuttoa.
Kaikki muuttui viime vuonna. Hyvin lyhyessä ajassa saimme yli kolmekymmentätuhatta turvapaikanhakijaa Suomeen. Tilanne toi mieleeni jokavuotiset ”talvi yllätti kuljettajat” -otsikot. Olimme, tai ainakin meidän olisi pitänyt olla, hyvin tietoisia siitä, mitä oli tapahtumassa maailmassa. Olimme, tai ainakin meidän olisi pitänyt olla, hyvin tietoisia siitä, mikä oli tilanne Kreikassa ja Italiassa. Kaiken näkyminen Suomessa oli vain ajan kysymys. Meidän aikamme tuli kesällä 2015.
22 vuoden kokemuksella uskallan väittää, että, maahanmuuttokeskustelussa ei silti ole mitään uutta. Keskustelun sisältö on sama. On puolestapuhujat ja on ne kriitikot – argumentitkin pysyvät samoina. Herää kysymys, osaammeko me ylipäätään käydä vastuullista keskustelua maahanmuutosta? Osaammeko me nähdä sitä isompaa kuvaa?
Monet turvapaikanhakijat tulevat vaikeista oloista. Monet ovat menettäneet kotinsa, perheensä, kokeneet kidutusta ja kohdanneet kuolemaa, sekä mahdollisesti tulleet raiskatuksi. Heidän ongelmansa ovat erityislaatuisia. He tarvitsevat suojelua. He tarvitsevat turvapaikan.
Monet turvapaikanhakijat tulevat muista syistä kuin hätää pakoon. Näitä syitä ei tule vähätellä: ihmiselle on tyypillistä pyrkimys parempaan elämään. Esimerkiksi koko Yhdysvaltojen olemassaolo perustuu siihen, että ihmiset muuttavat sinne paremman elämän perässä. Tässä ns. elintasopakolaisuudessa ei sinänsä pitäisi olla mitään moraalisesti tuomittavaa, mutta on pystyttävä keskustelemaan siitä, kykenemmekö tarjoamaan sekä omille kansalaisillemme että paremman elämän tavoittelijoille säällisen toimeentulon.
No niin. Mitä siis nyt? Mitä seuraavaksi? Millaisia päätöksiä tarvitaan? Ensinnäkin, lähdetään siitä kuuluisasta tosiasioiden tunnustamisesta. Olemme siinä tilanteessa että kohta itäraja tulee vuotamaan. Mitä tämä tarkoittaa? Leikitäänpä vähän ajatuksella Ensinnäkin, Venäjällä odottaa joidenkin arvioiden mukaan noin 10 miljoonaa kolmannen maan kansalaista Eurooppaan lähtöä. Toiseksi, Suomella on 1300 kilometriä pitkä maaraja Venäjän kanssa. Siis pidempi kuin kaikilla muilla EU-valtioilla yhteenlaskettuna.
Jatketaanpa vähän ajatusleikkiä. Mitä tapahtuisi, jos Suomeen tulisi vain 20 % näistä ihmisistä hakemaan turvapaikkaa? Tai vaikka vain käyttäisivät Suomea läpikulkumaana?
Minulla ei ole riittävää viisautta näin suuren asian ratkomiseen. Sen sijaan minulla, kuten varmasti suurimmalla osalla suomalaisista, on paljon avoimia kysymyksiä ja huolia. Niiden kysymysten ja huolten käsittelemiseen tarvitaan avointa, rehellistä ja suoraa keskustelua.
Selvää on, että meidän on kannattava vastuuta yhteiskunnastamme. Selvää on sekin, että samalla meidän on kannattava vastuuta hädässä olevien ihmisten auttamisesta. Hädässä olevien. Mutta tämäkään ei silti voi tarkoittaa jokaisen halukkaan lennättämistä maailman pakolaisleireiltä Suomeen.
Maasta on aina muutettu, ja maahan on muutettu. Tilanne ei ole uusi, mutta samaan aikaan se on mittakaavassaan aivan uusi. Selvää on vain se, että yhdessä eläminen edellyttää kaikilta erilaisuuden sietämistä ja yhdessä oppimista. Ja asioiden ratkaiseminen edellyttää sivistynyttä keskustelua ja ratkaisujen hakemista.
V*tutus lyhentää joka tapauksessa tutkimustenkin mukaan elinikää, joten eiköhän mennä positiivisemmalla asenteella eteenpäin. Se on hyvä alku!
Raj Sabanadesan
Kirjoittaja on tamperelaistunut srilankalainen liikkeenjohdon ja muutosjohtamisen konsultti.